maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kaksikielistä kakkua kuulemassa

Pari viikkoa sitten kävimme kuulemassa luennon monikielisyydestä, ja perheemme kielistrategia hiottiin noudattamaan uutta oppia kertaluennosta. Sen verran otettuja olimme luennoijan lupauksista. 

En voi sanoa, että strategiamme olisi kokonaan muuttunut, koska käytämme edelleenkin OPOLia omaan perheeseemme sovellettuna. Teimme vain muutaman korjausliikkeen  jolla oli jo viikossa suuri vaikutus lapsen vähemmistökielen, siis suomen, käyttöön. Lienee hyvä mainita, että käytössä on vain suomi ja saksa, englantia emme lapselle puhu. Englannissa olemme asuneet vasta reilun kuukauden, joten englannilla ei vielä ole varsinaista enemmistökielen asemaa lapsen arjessa, vaikka hän sitä päivähoidossa oppiikin. Lapsen saksa on edelleenkin enemmistökielen asemassa, koska hän asui Saksassa melkein kaksivuotiaaksi asti.

Instaani seuraavat ehkä huomasivatkin, että olimme kuuntelemassa Biligual Caken Soilea. Soile on pitkän linjan monikielisyystutkija, joka nykyisin pitää luentoja monikielisyydestä sekä opastaa vanhempia ja muita kasvattajia toiminallisempien kielistrategioiden äärelle. 

Kaikki monikielisten perheiden vanhemmat tuntevat kaksikielisyyden perusjargonin: joka tuutista niin paljon kuin mahdollista, varsinkin vähemmistökieltä, ja sitten ehkä tulee jonkinlaista tulosta, jos pystyy käymään pitkillä kesälomilla vähemmistökielen maassa. Tämä perusjargon ei kuitenkaan oikein lupaa mitään, vaikka kaikkensa sille pitää antaa. Kuka ostaisi auton, jota tarvitsee jatkuvasti päättömästi rassata ilman parempaa tietoa varsinaisesta viasta? Kuka ostaisi kengät, joita pitää jatkuvasti kiillotella monenmoisilla linimenteillä ilman lupauksia käyttöiästä? 

Itsekään en oikein ollut kovin myyty, mutta ajattelin, että näin tulee tehdä, onhan tätä paljon tutkittu ja kaikki tekeväthän näin muutkin vastuuntuntoiset vanhemmat.

Monikielisyyteen on monta reseptiä ja välineet valitaan itse. 

Mitä siis oikein opin luennolla?

Luennolla kuulin pari klassista totuutta kielestä, jotka olin kyllä jo ennenkin tiennyt, en vain koskaan ajatellut niitä lapsen kielen omaksumisen kannalta. Ensinnäkin kieli on kommunikaatioväline, puhumaan ei opi kuin puhumalla. Kuuntelemaan oppii kuuntelemalla, lukemaan lukemalla.

Lisäksi opimme, että kaksikielisessä perheessä on tärkeää huolehtia, että lapsi käyttää molempia kieliä yksikielisesti (monolingual mode) tunnista kolmeen päivässä, vaikka kaksikielinen käyttö (bilingual mode) on kaksikielisyyden tavallinen muoto. Siis tunnista kolmeen tuntia päivässä. Se on aika vähän, kun vertaa perusjargonin niin paljon kuin mahdollista -määrään. Näiden tunnin tai muutaman aikana vanhemman tulisi huolehtia, että käytössä on vain yksi kieli.

Tärkeää on myös huolehtia, että puhetta piisaa, ja ettei yksikieliset hetket mene vanhemman monologiksi. Jos puhe loppuu, lakkaa kieli kehittymästä. Vaikka vanhempien tavoite on ollut auttaa lapsi kaksikieliseksi (bilingual)lapsesta on voinut tulla dikielinen (dilingual), eli hän käyttää vain yhtä kieltä vaikka ymmärtää useampaa. Diligualismin vaarana on se, että kieli ei kehity, vaan se jää sinne tasolle, jolla se oli, kun kyseisen kielen arkikäyttö puheessa loppui. Dikielisistä tilanteista on hankala saada selvää kuvaa lapsen todellisesta kielitaidosta, siis siitä miten paljon hän oikeasti ymmärtää. Se että tällaiseen tilanteeseen on tultu, on monen asian summa eikä kenenkää syy, mutta täältäkin on vielä tie toiminnalliseen kaksikielisyyteen.

Sanojen lainailu toisesta kielestä on aivan normaalia arkista monikielisyyttä, mutta se voi myös merkki siitä, että lapsi ei sitä käytössä olevalla kielellä osaa. Vanhempi voi testata ensin eikö lapsi oikeasti osaa kyseistä sanaa kyseisellä kielellä pyytämällä korjausjäsennystä (eli kysyy häh? – kuulostaa suomeksi aika epäkohteliaalta näin kirjoitettuna, voisi kai kirjoittaa onomatopoeettisemmin hm?), mikäli vastauksen kieli ei ole vaihtunut, on aihetta tarjota sana lapselle ja ottaa se hetkeksi makusteltavaksi.

Blogia jonkin aikaa seuranneet ja minut tuntevat varmasti tietävät, että en mielelläni kärtä ketään vaihtamaan kieltä, joten hetken epälin, onko minusta tähän. Päätin kuitenkin rohkeasti kokeilla. Aluksi ajattelinkin, ettei tästä mitään tule, mutta sitten alkoikin tapahtua varsin nopeasti.

Soilen mukaan vähemmistökielinen vanhempi arvioi dikielisen lapsensa kielitaidon usein paremmaksi kuin se oikeasti on. Sama lapsi kun on voinut taaperona puhua varsin hyvin ja selviytyy edelleenkin arkielämän tilanteista molemmilla kielellään. Vanhempi kuitenkaan ei huomaa, että lapsi ei välttämättä selviä samoista tilanteista, jos juttukumppani on muu kuin oma vanhempi. Osa lapsen "kielitaidosta" voi selittyä kontekstuaalisella tiedolla, eli hän tulkitsee tilannetta, ei sen kielellisiä viestejä.

Kaksikielisyys on aina mahdollisuus, ei koskaan itsestäänselvyys.

Me otimme Soilen opit heti käyttöön, ja kuten jo mainitsin, jo viikon jälkeen keskustelin naperon kanssa suomeksi. Meidän kahden suomenkielistä jutustelua ei haitannut edes se, että reilu viikon ajan saimme kylään useamman saksan puhujan, ja sitä tuli joka tuutista ja koko ajan. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että keskustelemme suomeksi! Lisäksi huomaan paremmin, milloin naperolta puuttuu jokin sana jommasta kummasta kielestä, ja tiedän sitä hänelle tarjota. Enää en oleta mitään, enkä usko ennen kuin kuulen.

Nyt tiedämme millä eväin eteenpäin ja parasta tässä on se, että uskon Soilea, saimmehan jo todisteitakin ilman joka tuutista tulevaa virikettä sekä monen viikon kielikylpyjä yksikielisessä ympäristössä. Tämä toimii meillä ja ehkä teilläkin, joten mene kuulemaan häntä! Soilelta saa apua myös skypeitse.



4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Olenkin jo kieli pitkällä odotellut tätä postaustasi siitä asti kun luennosta (ja ilmiömäisistä tuloksista) kerroit :) Meidän melkein 4-v esikoinen on vihdoin alkanut käyttää kanssani enemmänkin suomea (eikä lähes pelkästään saksaa), joten lienee otollinen aika johdatella häntä puhumaan jopa yksinomaan sitä kanssani ainakin hetki päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Tämä oli uskomattoman helppoa ja minulle tosi palkitsevaa! Tiedostan kyllä, että ei tämä ollut meidän perheen monikielisyyden viimeinen luku, mutta just nyt menee lujaa!

      Poista
  2. Ja ihmeellistä! kyllä, pienen pieni strategian muutos on jo tuottanut selvää tulosta! Vaikken siis edes ole ollut kauhean johdonmukainen (kuten tähän mennessäkään) yksikielisyydessäni esikoisen kohdalla. Kuitenkin jo se että etenkin kaksin ollessamme ja jutellessamme koitan aktivoida suomea patistamalla etsimään suomenkielistäkin sanaa sen saksankielisen tilalle tuntuu olevan olennainen ero. Hurraa, ja kiitos vielä kerran tekstistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teilläkin iloitaan!

      Poista