maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sarjamuuttajan ystävyydet

Kun nyt olen ollut viime vuodet ystäväbisneksessä useinmiten etsivällä kannalla, ystävyyssuhteiden kiemuroita on tullut mietittyä aika paljon monelta eri kantilta. Joka muuton jäljiltä jää useampi ystävä netti- ja puhelinyhteyksien päähän, ja asettumisen jälkeen on aika etsiä uusia, vaikka miten kaipaisi niitä entisiä. Ystävät on elämän suola ja monessa tilanteessa tosi tarpeen, joskus puolisoakin tarpeellisempia. Eikä aina ja kaikilla ole puolisoa. Ystäviin siis kannattaa panostaa.

Päätin kirjoittaa aiheesta, koska kuulen usein koulukavereitteni ihmettelyä siitä, miten jaksan aina aloittaa alusta ja etsiä ystäviä, kerta toisensa jälkeen. Tämä kun ei ole valinnaista,  se on olosuhteiden asettama pakko.

Olen ollut todella onnekas, koska olen aina onnistunut löytämään ihania ihmisiä. Pääpainoa en kuitenkaan voi laittaa sanalle aina, koska joskus on mennyt uudessa paikassa pitkäänkin, ennen kuin ystävänhahmoinen sielunkumppani on löytynyt. 

Ystävyyssuhteessa mielestäni on parasta se, että voi antaa toiselle jotain. Auttamisesta ja antamisesta tulee aina hyvä mieli. Lempisanontani ystävyydestä onkin hädässä ystävä tunnetaan. Vaikka tämän usein kuulee negatiivisessa kontekstissa, itse en näe sitä lainkaan negatiivisena. Ehkäpä näenkin sen eri valossa juuri ulkomaan vuosieni takia. Koska minulla ei ole aina ollut perhettä auttamassa, on ollut tilanteita, joissa ystäviä on todellakin arvostettu.

Hankalinta ystävyyssuhteessa on puolestaan sen muutokset: kun yhtäkkiä lähellä asuneesta luottokaverista tuleekin etäkaveri. Muuton kiireiden takia ei ehdi ottaa yhteyttä useampaan viikkoon, vaikka mietiskelty on varmasti puolin ja toisin.


Ei ystävien etsiminen suinkaan helppoa ole ollut. Kerta toisensa jälkeen sitä joutuu patistamaan itsensä liikkeelle ilman välittömiä takeita onnistumisesta.

Useinmiten ulkomaille asetuttuaan aloitetaan kaverinhakukierrokset kollegoista tai maanmiehistä. Jos kollegat ovat kiireisiä ja maanmiesten seura ei kovin houkuttele  juurihan sieltä lähdettiin  menee helposti sormi suuhun. Kadulla kuitenkaan ystäviin harvemmin törmää, joten jotain täytyy tehdä. Paikallinen puoliso auttaa hyvään alkuun, mutta mitä tehdä ilman sellaista?

Helpoimmalla varmasti pääsee, jos onnistuu tapaamaan ihmisiä, joilla on samankaltainen elämäntilanne, samoja kiinnostuksen kohteita tai samankaltaisia harrastuksia. Joku voisi vielä lisätä, että samankaltainen tausta auttaa myös, mutta itse haluan ajatella, että jaksan tutustua sellaisiinkin ihmisiin, jotka tulevat erilaisista asetelmista kuin minä itse. Sanotaanhan että ystävät rikastuttavat elämää.

Jos haluaa takeita onnistumiselle eikä tykkää investoida tyhjään, kannattaa analysoida omaa käyttäytymistään: kuunteleeko mieluummin vai tykkääkö rupatella paljon. Hiljainen pohjoismaalainen ja ujo latino voi olla hyvä pari, mutta joskus puhelias spaniaardi saa ujon skandinaavin löytämään kadoksissa olleen juttelijansa tai sitten kuulijaa kaivannut löytää sen, joka mieluiten kuuntelee. Keskustelubalanssi on kuitenkin hyvä yrittää pitää, jotta tapaamisista jää molemmille jotain käteen. 


Keskusteluissa kannattaa alkuun myös muistaa jutteluaiheiden kulttuurisidonnaisuus. Vaikka luottoystävien kanssa keskustelunaiheet ovat aika samoja joka kulttuurissa, tutustumisvaiheessa tarkkailen ympäristöäni ja pysyttelen valtavirrassa. Jos molemmat ovat ulkomailla, varsinaista sitovaa kulttuuria ei ole ja ystävystyminen on nopeampaa. Itse suitsin ironiaani, kun en ole suomalaisessa seurassa, vaikka tiedän että juuri sen takia meitä herttaisina pidetään. Pieninä annoksina. Liika on liikaa.

Mihin kuuluu katsella? Itse olen tällaisessa tilanteessa aloittanut liudan uusia harrastuksia sekä tavannut ihmisiä, joilla on ollut jonkinlainen intressi kotimaahani. Uudet harrastukset eivät ole olleet kaikkein toimivin kikka, koska se uusi harrastus voi olla uuden ystäväkandidaatin intohimo, siinä missä itselle se osoittautuukin varsin tylsäksi toiminnaksi. Fennofiilitkään eivät aina ole olleet kanssani samalla aaltopituudella, mutta monia mukavia tuttavuuksia ole tehnyt.

Mistä näitä ihmisiä löytyy, jos oma verkosto uudessa maassa on vielä kovin pieni? On olemassa useampikin portaali, joita olen menneinä vuosina käyttänyt. Olen suosinut Internationsia ja Meetupsia. Viimeisin näistä on mielestäni helpompi käyttää, koska sieltä voi heti sisään kirjauduttuaan valita mieleisensä tapaamisen ja lähteä mukaan vaikkapa jo samana iltana, ja mikäli mieleistä tekemistä ei löydy, voi perustaa oman tapaamisen. Nuoremmilla on varmasti nuorekkaampia vinkkejä kuin minulla, mutta nämä ovat olleet aktiivisia omissa kaupungeissani, kun tarvetta on ollut.

Tärkeää on myös tavata paljon ihmisiä, vaikka jotkut tuntuisivat vähän omituisiltakin. Niillä omituisilla kun voi olla tosi mukavia tuttuja, joita ei ikinä tapaisi, ellei viettäisi aikaa niiden ensimmäisten tuttujen kanssa. Lisäksi ne vähän omituiset voi alkaa tuntua mukavemmilta, kun jomman kumman elämään ilmenee jotain mitä sillä toisella on jo  kuten nyt vaikka työ, samanmaalainen kummallinen puoliso tai sitten vaikka napero. 


Miten olen onnistunut pitämään yhteydet kavereihin? Varsin vaihtelevalla menestyksellä eri aikoina. Haluan kuitenkin ajatella, että ystävät säilyvät ystävinä, vaikka elämä ja tilanteet muuttuvat eikä aika riitä aina kaikkeen. Kun sain lapsen, tuntui helpommalta kirjoitella ja jutella niille, joille oli viime vuosina myös syntynyt muksuja, vaikka en halunnut ajatella, että naperottomat jäävät kokonaan ilman huomiotani. Nyt kun tilanne on omassa pääkopassa tasoittunut, yritän pitää enemmän yhteyttä niihin ystäviini, joihin yhteydenpito jäi viimeisten vuosien aikana vähemmälle. Muuttojen myötä huomio on aina alkuun keskittynyt uusiin kuvioihin, mutta jossain vaiheessa sitä sitten riittää taas huomiota niille vanhoillekin ystäville, vaikka pääpaino on hyvä pitää tässä ja nyt.

Vaikka en yksi kesäloma ehtisi tavata jokaista tärkeää ihmistä Suomessa (ja nykyisinhän yritän vältellä kaveriähkyä), seuraavana kesänä voi käydä parempi tuuri tai sitten saan vuoden aikana odotettuja kyläläisiä.

Jos jotain hyvää voi tästä jatkuvasta muuttamisesta kavereiden näkökulmasta nähdä, niin aina on kyläreissulla jokin kiva uusi kaupunki katsastettavana ja riittääpähän ainakin juteltavaa, kun ei olla pitkään aikaan nähty!


Viikonlopun saimme viettää monenlaisessa ystäväseurassa. Yhdet löysimme netistä, toiset olivat opiskelututtuja ja yksiin törmäsimme varsin hassussa paikassa. Mies haki lentokentältä Suomen-vieraita, ja alkoi ajankuluksi jutella viereisen penkin äidin kanssa, jolla oli samanikäinen tyttö. Siitä se sitten alkoi... Mikä on yllättävin tilanne missä sinä olet tulevaan ystävään törmännyt?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti