SOCIAL MEDIA

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Liian kiltti jonottaja

Loma miehen kotikonnuilla päättyi lentokenttäkaaokseen. Pääsimme matkaan puolisentoista tuntia myöhässä, koska lentokentän jokainen tietokone tilttasi jonottaessamme lähtöselvitykseen. En koskaan aikasemmin ollutkaan tajunnut, miksi useammat lentoyhtiöt päästävät lapsiperheet priority-jonoon, ennen kuin en sinne päässyt (koska halpalento) ja poikkeustilanteen vuoksi jonotin kaksivuotiaan kanssa helteisellä lentokentällä melkein kolme tuntia. Lentokenttävirkailijat hoitivat hommansa poikkeustilanteessa erinomaisesti, mutta jäin kaipaamaan naiset ja lapset ensin -asennetta, johon Saksassa harvemmin törmää. 

Turvatarkastuksen jälkeen päädyin lastaamaan lapsen ja tavarat pantilliseen käsimatkatavarakärryyn (jossa sarjakuvin kielletään lapsen kuljetus) ja spurttijuoksuun. Lähtöselvityksessä kun eivät osanneet kertoa, miten kauan kone odottaa. Lopulta olimme koneessa toiseksi viimeisinä. Suurin osa matkustajista oli ehtinyt laukkunsa jättää ennen tietokonetilttiä, joten heille ongelmat ilmenivät vain portilla ja koneessa odotteluna. 

Vika lienee minussa itsessäni. Olen perusluonteeltani aivan liian kiltti jonottaja. Poikkeustilanteessa pitäisi ryhtyä röyhkeämmäksi ja ottaa kyynärpäät käyttöön eikä taakseen saisi vilkuilla. Lapsi kainalossa ei auta, ei edes huutava lapsi eikä varsinkaan, jos matkustat lapsen tai kahden kanssa yksin. Armoa emme saaneet myöskään matkustamohenkilökunnalta, vaan juomatarjoilua saimme odottaa koneeseen pääsyn jälkeen vielä puolitoista tuntia. Se on aika pitkä aika kaksivuotiaalle, siis ensin reilu kaksi tuntia jonossa, sitten puolitoista koneessa. 

Mitä tästä opin? Vaikka lähtisin lapsen kanssa tunnin lennolle, pakkaan eväät koko loppupäiväksi. Loppujen lopuksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen, että pääsimme kotiin ja muut jonottajatkin pääsivät koteihinsa ja lomillensa.





Lähetä kommentti