torstai 8. kesäkuuta 2017

Työasiaa – eli miten löytää uralle uusi suunta ulkomailla

Sitten seuraa työasiaa. Monet bloggarit ovat kirjoittaneet, keskustelleet ja jakaneet omia kokemuksiaan muuttuneesta työelämästatuksesta perheen muuttaessa ulkomaille, eli käytännössä siitä, miten työura vaihtuu jonkinmoiseksi puolipäivätyöksi tai harrastukseksi, josta saa rahaa. Tässä linkit HelenanLeenamarin  ja Jonnan teksteihin asian tiimoilta. Kun ulkomaille muutetaan toisen työn perässä, siirtyy arjen pyörittäminen ainakin ensi alkuun kokonaan mukana muuttavan puolison harteille. Hommia kotonakin riittää, varsinkin jos perheessa on lapsia – sehän on selvää – mutta kuten Jonnakin kirjoittaa, jossain vaiheessa kannattaa etsiä tekemistä.

Itse olen ammatiltani opettaja, vaikka koulussa en ole päivääkään palkkatöitä tehnyt. Työelämä alkoi ja jatkui korkeakouluissa lapsen syntymään asti. Päivätyön ohella olen opettanut Suomi-koulussa mutta myös yksityistunteja, siis sparrannut ihmisiä kielikokeisiin ja tosielämän tilanteisiin. Lapsen jälkeen tutuiksi ovat tulleet after school clubit, kansalaisopisto ja toisinaan olen antanut  myös yksityistunteja. 

Vanhempainvapaiden jälkeen palasin keskeneräisen väikkärin pariin, ja pian tarjoutuikin miehelle mahdollisuus päästä silloisen työnanatajansa pääkonttoriin johtohommiin aloittelevaan yksikköön. Mies oli varovaisen innokas, jatkuvien uudelleenjärjestelyjen ja YT-neuvottejen sijaan saisi osallistua jonkin uuden rakentamiseen. Hulluhan tästä olisi kieltäytynyt, varsinkin kun kyljessä tarjottiin pakettia, joka mahdollisti huolettoman elämän yhdessä Länsi-Euroopan kiinnostavimmista metropoleista.

Muutto olisi ollut edessä joka tapauksessa vuoden sisään, ja sitä ei tiennyt minne  päin maailmaa seuraava tarjous meidät heittäisi. Yksi miehen kanssa samaan aikaan samalla työnantajalla aloittanut kollega oli juuri muuttanut perheineen Sri Lankasta Japaniin. Minuakaan ei työ suuremmin missään pidätellyt, joten otimme haasteen vastaan.



Elämä ja työ Lontoossa oli kuitenkin turhan hektistä. Miehen kiireiset päivät alkoivat aamuseitsemältä metrolaiturilla, jossa usein piti odottaa toista, kolmattakin metroa, ennen kuin mahtui sulloutumaan mukaan ja jatkuivat pitkälle iltaan. Työmatkoja oli harva se viikko toisille mantereille. Yölennot eri puolille maapalloa ja Heathrow'n aamusuihkulounget tulivat hänelle surullisen tutuiksi eikä eri aikavyöhykkeillä päässyt aina soittamaan naperolle hyvän yön puhelua. Pitkistä päivistä huolimatta töitä kasaantui vielä viikonlopuillekin. Unelmahomma alkoi ahdistaa ja aloimme varsin pian kaivata enemmän yhteistä aikaa. Ajatus paluumuutosta Saksaan konkretisoitui varsin pian mielekkään työtarjouksen myötä.

Itse olin koko ajan etsiskellyt työtä. Kokoaikaista, osa-aikaista, projektia, freelance-hommaa – mitä vain, mikä tuntuisi mielenkiintoiselta. Muutamia työhaastteluja lukuun ottamatta etsiskelyt omalla tutulla alallani eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, ja tajusin törmänneeni ongelmaan, josta kuulin ensi kerran jo ysiluokan opontunnilla: työelämän pirstaleisuus. Meidän sukupolvellemme ei löytyisi enää eläkevirkaa, vaan jossain vaiheessa elämäämme päätyisimme todennäköisesti (kouluttautumaan) uudelle uralle. 

Siinä missä freelance-töitä oli helppo löytää, työntekijäksi oli hankalampi päästä. Suurimpana syynä varmastikin oman alani lisääntynyt kilpailu, ja se etten enää pystynyt enkä halunnutkaan pakata tavaroitani ja muuttaa mielenkiintoisen työn äärelle, vaan perhettäkin piti ajatella. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Etätutkimustyö osoittaitui luultua hitaammaksi projektiksi, ja promootion jälkeen pitäisi muuttaa taas postdoc-töiden pariin jonnekin, mistä niitä tarjoutuisi. Muuttoa muuton jälkeen. Ei kiitos! 



En kuitenkaan ole tottunut pyörittelemään peukaloitani, vaan töitä on tehty rippikouluiästä asti. Tutuksi ovat tulleet puutarhahommien lisäksi tehdas- ja ravintolatyö, hotellit ja huoltoasemat. Opintojen ohella tein ravintoloissa sen verran töitä, että pätevöidyin anniskeluravintolan vastaavaksi työtekijäksi, mikä tiukan alkoholilainsäädännön Suomessa ei aivan helppoa ole sekään. 

Pienellä urasuuntauksen tarkistuksella alkoikin sitten löytyä friikkutöitä lingvisteille enemmän ja vähemmän, jopa sen verran että ei tarvitse olla koko ajan haku päällä (vaikka varmuuden vuoksi onkin). En voi kehua, että pääsisin laskuttamaan entisiä tuntipalkkojani tai että töitä olisi jatkuvasti, mutta olen kiitollinen, että olen saanut kokeilla mielenkiintoisia uusia asioita, etsiä suuntaa tuleville vuosille ja että työpäivät kotona eivät ole monotonisia, vaan koostuvat useammista projekteista. Lisäksi tiedostan täysin, että pilvikoneilla työskentelevänä friikkuna kilpailen maailmanlaajuisilla työmarkkinoilla, joilla ei laskuteta skandinaavien tuntipalkkoja, vaan sellaisten pyytäjille lähinnä naureskellaan.

Mistä töitä sitten löytyy? Olen ilmottautunut usealle sähköpostilistalle eri maissa sekä tarkkailen muutamaa lingvistiikan alan netti-ilmoitustaulua. Harvemmin niillä mitään varteenotettavaa on, mutta kun on, on kyse usein etätyöstä, joka juuri nyt sopii elämäntilanteeseeni. Lisäonnenpotkun toi oma omituinen suuntautumiseni alan sisällä. Kysyntä on tällä hetkellä hurjaa alan koon huomioon ottaen. Usein vetkuttelen liian kauan hakemuksen lähettämisen kanssa tai projektiin kaivataan hieman eri asiantuntemusta, mutta otan nämä vinkkeinä uudelleenkouluttautumiselle.



Toki mielessä pyörii laajemmatkin alanvaihdokset, mutta juuri nyt tämä tuntuu hyvältä. Haluaisin tällä tekstillä kannustaa kaikkia katselemaan oman alan sisältä, vierestä ja ehkä vähän kauempaakin. Löytyisikö erikoisaloilta jotain tai lähialoilta jokin erikoisala tai pääsisikö paremmille apajille pienellä lisäkouluttautumisella? Muista maista voi löytää etätöitä, kannattaa siis tähyillä myös rajojen ulkopuolelle. Rohkea rokan syö, eikä aina tarvitse edes olla niin rohkea. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti